tagtag.com/kasvis

Okarakaurapihvit  

5 dl okaraa
5 dl kaurahiutaleita
½ - 1 rkl meiramia tai oreganoa
(½ rkl kynteliä)
(rkl basilikaa)
1 - 1 ½ rkl soijakastiketta
½ tl valkopippuria
1 - 2 rkl paprikajauhetta
1 rkl sipulijauhetta
70 g:n prk tomaattipuretta
2 - 3 isoa valkosipulinkynttä murskattuna
2 - 4 rkl siirappia
2 rkl oliivi-, rypsi- tai auringonkukkaö ljyä
3 dl kuumaa vettä
(suolaa)
(seesaminsiemeniä)
kasviöljyä paistamiseen  

Hienonna kaurahiutaleita vaikkapa vanhanaikaisella puisella perunanuijalla hienommaksi, ei kuitenkaan jauhoksi. Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Muotoile taikinasta käsin tai kahden ruokalusikan avulla pieniä pihvejä tai pyöryköitä. Paista pihvit pannulla kasvisö ljyssä molemmilta puolilta ruskeiksi. Ennen paistamista voit halutessasi pyö ritellä pihvit murskatuissa seesaminsiemenissä. Pihvit ovat helppoja paistaa ja pysyvät hyvin koossa. Pihvit voi paistaa myös 200-asteisessa uunissa 35 ? 40 min. Käännä tällöin pihvit paistamisen aikana ainakin kerran. Tarjoile keitetyn riisin ja valkosipulijogurtin kera. Erinomaisia myös leivän päällä. Säilyvät ainakin 3 - 4 päivää jää kaapissa. Okaran tilalla voit käyttää kypsiksi keitettyjä soseutettuja soijapapuja.


Home Site Map my.TagTag

Terms of Use
TagTag.com